SDR / Buukkari, Fuengirola, Espanja
Haussa rohkea buukkari Espanjan Fuengirolaan! Tehtäväsi on täyttää kalenteri laadukkailla asiakastapaamisilla ja hoitaa hommat itsenäisesti mahtavassa ympäristössä.
Reakt Direct S.L on Fuengirolassa toimiva asiakaspalvelukeskus ja osa suomalaista Wippii Work -konsernia. Haemme nyt tiimiimme tekijää, jonka päätehtävä on huolehtia, että konsernimme toimitusjohtajan Markuksen kalenteri täyttyy laadukkaista asiakastapaamisista.
Uskomme, että laadukas buukkaustyö vaatii keskittymistä ja energiaa, eikä sitä voi tehdä täysillä tuntikausia putkeen. Siksi työpäivä on jaettu kahteen osaan: ensimmäinen puolikas kuluu rohkeasti puhelimella soittaen ja tapaamisia buukaten, ja toinen puolikas myyntiä edistävissä sekä markkinointia tukevissa tehtävissä. Google Kalenterin käyttö on työssä olennainen osa arkea ja täsmällisyys sekä tarkkuus ovat sen käytössä avainasemassa.
Miten ja missä työ tehdään?
Työtä voi tehdä Reaktin toimistolla Fuengirolassa tai etänä. Työajat ovat joustavat, tärkeintä on, että sovitut asiat hoidetaan! Jos työt tulee valmiiksi kuudessa tunnissa, se on ihan yhtä hyvä kuin kahdeksassa. Myös vapaiden sopiminen onnistuu joustavasti. Työsuhde voidaan toteuttaa palkallisena tai yrittäjänä laskuttaen.
Esihenkilösi Markus työskentelee noin 30 % ajasta Espanjassa ja loput Suomessa, joten itsenäinen työote on tärkeää (mutta Markukselle saa soittaa milloin vain).
Linkkari: Markus Suonpää
Edellytämme, että:
- buukkauskokemusta on jo entuudestaan
- ymmärrät puhelinmyynnin ja buukkaamisen realiteetit
- pystyt pitämään tasaista tahtia (tavoitteena keskimäärin 1 tapaaminen/päivä 4 tunnin soittoajalla.
Plussaa, jos:
- nautit vaihtelevasta työstä
- pystyt osallistumaan tarvittaessa muihin projekteihin, esim. messujen järjestelyihin (olemme Aurinkorannikon syysmeissuilla 18.10. - oletko mukana?).
Tarjoamme:
- kiinteän kuukausipalkan
- työvälineet ja perehdytyksen
- mahdollisuuden yhdistää tavoitteellinen tekeminen ja rennommat työtehtävät.
Aloitus toiveissa lokakuun 2025 alussa, kun Markus on seuraavan kerran Espanjassa.
Kivaa päivää sinulle!
Jos kiinnostuit tehtävästä, laita hakemusta tulemaan! Haastattelemme hakijoita jo hakuajalla, joten älä jää tuleen makaamaan. Rekrytointia koordinoi Hanna Mikkonen, mutta haastattelut hoitaa rennolla otteella Markus.
- Toimiala
- Toimisto
- Sijainnit
- Espanja (Fuengirola)
- Etätyömahdollisuus
- Hybridi
- Työsuhteen tyyppi
- Kokoaikainen
- Työsuhteen kesto
- Määräaikainen

Wippii Work yrityksenä
Wippii Work Oy on vuonna 2009 perustettu korkealaatuisia henkilöstöpalveluita tarjoava yritys. Toimimme luottavien ja vastuullisten yritysten rekrytointikumppanina ja lisäksi seuraamme ja kehitämme työhyvinvointia.